Olen 18-vuotias esteratsastaja tyttö Pohjois-Suomesta, Torniosta. Luonteeltani olen iloinen, positiivinen ja avoin uusille kokemuksille. Valmistun ylioppilaaksi Tornion yhteislyseon lukiosta tänä keväänä 2012. Tämän jälkeen tarkoituksena on hakea Viroon Tarton yliopistoon opiskelemaan eläinlääketiedettä. Hevosharrastukseni lisäksi harrastan lenkkeilyä ja kuntosalilla käyntiä.
Ratsastusharrastus
![]() |
| De Jager's Miek's Morgen |
Oma hevonen
Kuten jokaisella hevostytöllä, niin myös minulla tuli palava halu saada oma hevonen ja päässä kilpailemaan. Kova ja sinnikäs kinuaminen tuotti tulosta ja vanhempani lupasivat, että hankimme minulle oman hevosen. Siinä ne yöt sitten kuluivatkin, netissä myyntihevosia selatessa. Mutta hevosta ei löydetty netistä, vaan lähdimme silloisen valmentajani kanssa Etelä-Ruotsiin Skåneen Aittolan Petran luokse katsomaan hevosia. Ruotsissa kokeilin 6-vuotiasta, isoa, mustaa puoliveri ruunaa, Granaderoa. Se ei ollut mikään liitokavio, eikä erityisen osaavakaan, mutta silloin päätin että tämän minä haluan! Niinpä haimme ''Ranen'' Skånen lämmöstä tänne kylmään pohjoiseen 13.10.2007.
Hevosenomistajan elämäni ei alkanut kovin ruusuisesti. Ensimmäisen viikon Rane käyttäytyi esimerkillisesti, mutta sen jälkeen se nakkasi minut miltein joka kerta selästään. Pikkuhiljaa se sai minusta otteen ja teki ratsastaessa ihan mitä tahtoi. Rane oli ehkä liian nuori ja kokematon ensimmäiseksi hevoseksi, ja minä liian nuori ja kokematon sen ensimmäiseksi omistajaksi. Aiemminhan Ranea olivat ratsastaneet vain ammatti ratsuttajat ja minun taitoni olivat vielä kaukana siitä. Mielessäni kävi monesti, että tämä on täysin väärä hevonen minulle, mutta onneksi äitini osaa olla varsin luupää, eikä antanut lupaa myydä Ranea pois. Vuonna 2011 vaihdoimme valmentajaa ja vihdoin minulle tuli tunne, että sinnikkyyteni on palkittu, ja tulokset alkoivat puhua puolestaan. Ennen vuotta 2011 emme saaneet juuri koskaan puhtaita ratoja kilpailuista, mutta viime kaudella saimme tehtyä useita nollaratoja ja saimme myös joitain sijoituksia. Tästä suuri kiitos Katariina Pajarille ja Raul Kaunalle!
![]() |
| Ranea koeratsastamassa Ruotsissa 2007 |



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti