sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ma õpin eesti keelt!

I'm thinking this and I'm thinking that..



Nyt ehdin vihdoin ja viimein päivittää myös tätä blogiani. Eli olen asunut tartossa nyt viikon verran. Omaan asuntoomme päästiin Roosan ja Eveliinan kanssa muuttamaan torstaina, joten asuimme koko alkuviikon hotellissa. Heti tänne tultuamme minulle iski pienoinen kulttuuri shokki, nimittäin esimerkiksi täällä hotelleissa ei ole ilmastointia ja jos on niin siitä pitää erikseen maksaa. Suomessa on ihan päivän selvä asia, että joka talossa ja huoneistossa on ilmastointi! Yllätyksenä tuli myös se, kuinka hankalaa virastoissa asioiminen täällä virossa on, kun topakat virastotädit eivät puhu, eivätkä haluakkaan puhua sanaakaan englantia, vaan ainoastaan viroa. Nyt olen kuitenkin opiskellut viron kieltä viikon verran, ja voin kertoa et osaan tilata jo kahvin, sekä lounaan ravintolasta eesti keelel. Edistystä tämäkin ja valoa näkyy jo tunnelin päässä!

Nyt ensimmäisen viikon aikana on pitänyt hoitaa niin monia asioita, että mitään ylimääräistä ei ole ehtinyt edes miettiä. Esimerkiksi kaupungissa kierteleminen on jäänyt aika vähiin, mutta eiköhän tuota ehdi kierrellä vielä monet kerrat seuraavan kuuden vuoden aikana. Illat ovat mielestäni kaikista pahimpia, koska silloin on liian paljon aikaa mietiskellä kaikenlaista ja silloin myöskin iskee ''jäätävä'' koti-ikävä, kämppikseni sanoja lainaten. Päälimmäisenä mielessä on varmasti, että onko tämä ihan varmasti juuri se ammatti johon haluan lukea? Onko tämä ammatti kaiken sen uhraamisen ja vaivan arvoista, jonka olen tämän vuoksi jo joutunut tekemään? Olisiko paljon helpompaa vain opiskella turvallisessa ja tutussa Suomessa, eikä kaukana Tartossa, Viron ja Venäjän rajamailla.. Vähän aikaa miettiessäni asiaa, tulin siihen tulokseen, että eläinlääkärin ammatti on ainut ammatti, johon haluan valmistua, ainakin tällä hetkellä. Lisäksi vieraassa maassa opikeleminen ja vieläpä vieraalla kielellä kasvattaa ihmistä ja opettaa selviytymään tiukemmassakin paikassa. Ja kolmas puoltava tekijä sille miksi opiskelen juuri Eesti maaülikoolis on se, että Suomen eläinlääketieteelliseen minulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä sisälle. Sisäpiiri vitsi onkin, että helsingistä valmistuu kuulema marsun silittäjiä, en kylläkään tiedä pitääkö se paikkaansa..

Mutta se hyvä puoli Virossa opiskelussa ainakin on, että opiskelija elämä täällä on halpaa! Kävimme lauantai iltana Illegardissa istumassa iltaa vanhempien opiskelijoiden kanssa yhdessä, ja iloksemme (joka aamulla muuttui pahaksi oloksi..) saatiin huomata että esimerkiksi shotit maksoivat 5kpl/5€ ja 0,5l siiderit/kalja 3kpl/5€. Vähän eri hintataso kuin Suomessa.. :)

Hevosen tuomista olen jonkin verran miettinyt uudestaan, nimittäin heinän laatu ja hevosten hoito eivät ole samaa luokkaa, kuin mihin olen Suomessa tottunut. Ja omaa hevostani en halua mihinkään huonoon paikkaan viedä. Jos Tallinnaan ei olisi niin pitkä matka, niin veisin Ranen sinne Raulin talliin. Mutta välimatkaa kertyisi turhankin paljon.. Mutta nyt otan jonakin vklp irtioton tästä koulu arjesta ja lähden Kurtnaan ratsastamaan. En muista koska viimeksi olisin ollut viikon ratsastamatta, alkaa jo olla ikävä hevosen selkään..

Mutta ihanan iso ja uusi jenkkisänkyni kutsuu minua vaativasti, joten taidan lähteä nukkumaan, niin jaksan huomenna kuunnella taas 6h ahh niin ihanaa eestikeelt, jota ma en ymmärrä juuri ollenkaan vielä. Mutta eiköhän se tästä iloksi muutu!! :D

Nägemiseni! -Roosa


tiistai 7. elokuuta 2012

Klinikka reissu..

Tänään käytettiin Isän ja siskoni Rositan kanssa Ranea Oulun hevosklinikalla tutkittavana, kun se loukkasi oikean takajalkansa laitumella viikko sitten lauantaina kun tultiin Rovaniemeltä kisoista. Sunnuntain kisapäivänä Rane tuntui verryttelyssä jo jotenkin haluttomalta hyppäämään, mutta ajattelin sen olevan vain väsynyt edellisestä kisa päivästä ja lämpimästä ilmasta. Ensimmäistä kertaa piiiitkään aikaan rane kielsi 110cm radan toiselle esteelle ja lensin selästä. SIlloin minusta jo tuntui, että kaikki ei ole ihan ok. Ranen oikea takajalka oli turvoksissa ja se arasteli hiukan, joten ajattelin että eiköhän se mene ohi viikon kävely lomalla.

No turvotus jalassa ei kuitenkaan alkanut laskemaan ja Rane arasteli jalkaa edelleen ihan yhtä paljon kuin viikko sitten. Joten soitin sitten Ouluun ja varasin ajan klinikalle. Aikoja ei ollut jäljellä kuin yksi ja sekin 8.00 tänä aamuna. No ei siinä mitään, heppa kyytiin 6.00 aamulla ja auton nokka kohti Oulua.

Lääkärinä toimi Tapion Heidi, joka mielestäni oli erittäin pätevä ja tarkka lääkäri. Ensin hän tunnusteli jalkaa ja katsoi ontuuko käynnissä. Minkäänlaista ontumista ei ollut havaittavissa, joten Rane laitettiin pakkopilttuuseen röntgenkuvausta varten (tästä osiosta Rane ei tykkää yhtään ja se täytyykin aina rauhoittaa toimitusta varten, jottei se peruuttelisi röntgenlaitteen päälle..) Kuvista löytyi  heti syy, miksi Rane oli niin haluton hyppäämään kisoissa, sääriluussa oli pitkittäissuuntainen murtuma. Joten ei siis mikään ihme, ettei hyppääminen kisoissa kiinnostanut! Nyt Rane saa siis viettää 4kk sairaslomalla, eikä pääse mukaani Viroon ihan vielä, vasta Jouluna. Liikuttaakkaan ei saa muuta kuin 15min kävely lenkkejä taluttaen, ja voin sanoa ,että taidan omistaa villihevosen 4kk jälkeen.. Ranelle varattiin kontrollikäynti klinikalle kuukauden päähän, jotta varmistetaan, että murtuma ei ole levinnyt, vaan alkanut parantua.

Mutta eiköhän siitä vielä hevonen saada, hope so!

Sitten vielä Tartosta sen verran, että alan olla jo epätoivoinen asunnon löytämisen suhteen. Muuttoon on reilu viikko aikaa, eikä vieläkään asuntoa! Mutta onneksi tuleva kämppikseni Eveliina on ahkerasti kysellyt meille asuntoja, kun hänen kielitaitonsa on omaani parempi, joten emmeköhän me jonnekkin pääse muuttamaan ennen kielikurssin alkua =)

Toivottavasti seuraava postaus olisi vähän mukavammista aiheista!

kuulemiin! -Roosa

torstai 2. elokuuta 2012

Suuria muutoksia

Congratulations on being accepted to our Institute of Veterinary Medicine and Animal Sciences of the Estonian University!!



Eli kuten otsikkokin sen jo kertoo, pääsin kuin pääsinkin Viroon Tarton yliopistoon opiskelemaan eläinlääketiedettä. Kaukainen haave ja lapsuuden unelmani käy vihdoin toteen ja pääsen opiskelemaan juuri sitä mitä itse haluan! En voi vieläkään uskoa tätä todeksi!

Kouluhan minulla alkaa 20.8.2012, jolloin meillä suomalaisilla opiskelijoilla alkaa kaksi viikkoa kestävä vironkielen kurssi. Kurssi on pakollinen kaikille suomalais opiskelijoille, jos ei ole jo aikaismmin käynyt vastaavaa kurssia, tai osaa jo entuudestaan viroa. Heti kielikurssin jälkeen luennot alkavat normaalisti viron kielellä. Alku on varmasti hankalaa vieraassa maassa ja vieraalla kielellä, mutta onneksi me suomesta tulevat opiskelijat olemme jo tutustuneet toisiimme facebookin ja SUOLET RY:n foorumin kautta. Kysymyksiä päässä on tässä vaiheessa vielä tuhat ja sata, mutta onneksi suurimpaan osaan löytyy vastaus tutoreiltamme, joista on ollut korvaamaton apu käytännön asioissa.

Nyt kuitenkin pitäisi pikkuhiljaa kerätä koko elämä muuttolaatikoihin ja miettiä mitä tarvitsen mukaan ja mitä en (omasta mielestänihän tarvitsen kaiken ja äidin mielestä vain puolet... =D) Astioita, pyyhkeitä, keittiö tarvikkeita yms. olen saanut mummoilta ja äidiltä, niin ei ole tarvinnut kaikkea ostaa uutena ja samalla säästää pitkän pennin!

Suurin huolenaiheeni kuitenkin on se minne tallille veisin hevosen, mistä löydän pätevän kenggittäjän, minkä laatuista heinä on virossa ja miten ehdin hoitaa sekä koulun, että hevosen kunnialla. Ranea en kuitenkaan ota mukaan, kuin vasta kielikurssin jälkeen, jolloin tiedän millaista arkeni tulee Virossa olemaan, ja ehdin katsoa rauhassa minua miellyttävän tallipaikan.

Sitten kun pääsen kunnolla kiinni opiskeluun, niin lupaan päivittää tänne teille kuulumisia ahkerammin kuin mitä tähän asti olen päivittänyt.. ;D

heippodei!

 -Roosa